Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on heinäkuu, 2017.

The Camp Reset - viimeinen päivä

Tänään vietetään Camp Resetin viimeistä leiri päivää. Kuukausi on vierähtänyt jotenkin todella nopeasti ja nyt jo pitäisi campin tarvikkeet ja tavarat laittaa paikoilleen ja sanoa hyvästit monelle ihmiselle.  Tähän camp kuukaiteen on mahtunut paljon tekemistä ja jotain leiriin liittyviä asioita on edelleen tekemättä, kuten vaikkapa vko 4. Mitä nyt kun kaikki on ohi? Olo on jopa hieman haikea. Voi olla hankaöa uskoa, kuinka paljon interaktiivinen leiri voi oikeasti antaa. Virallinen koonti leiristä tulee tuossa ensi kuun lopulla, kunhan pääsen taas rytmiin kiinni. The reset gril illä on favebookissa useita ryhmiä, joissa voi olla mukana ja sitä kautta tutustua ihaniin ihmisiin ympärimaailmaa. Ja löytyy kuukaudelle erilaisia haasteita ja listoja, joiden kautta voi hahmottaa asioita uudestaan. Ensi kuussa on tavoitteena saada Faithfull lister club myös päätökseen. 

Posti muutosten äärellä

Postin suuret muutokset ovat olleet vahvasti esillä jo pidempään. Ensin oli uutisissakin asti nurmikon leikkuut ja vanhushuolto. Lisäksi monet omakotitalossa asuvat joutuivat siirtämään postilaatikkonsa helpottaakseen postin jakoa. Nyt uutisvirrat hehkuttavat ja nostavat esille postilain muutosta. Posti heikentää palveluitaan muuttamalla jakoaikataulujaan ja samalla nostavat hintoja koko ajan ylöspäin. Mihin tämä kaikki perustui? Posti vetoaa, että ihmiset saavat niin vähän nykyää  muuta postia kuin laskuja, joten ei ole tarvetta viis päiväiseen jakeluun ja sen tähden postimaksuja tulee myös nostaa ylöspäin.  Uusi postilaki mahdollistaa entistä enemmän postin yksinvaltiudun ja monopolin. Kirjeenvaihto ei ole enää kannattava harrastus. Ei missään määrin. Kotimaan postimerkki maksaa 1,30 ja ulkomaille lähtevä postimerkki 1,40€. Jos ja kun kirjekavereita on useampia sekä koti- että ulkomailla alkaa tämä hupi pikkuhiöjaa käydä kalliiksi.  Mielestäni olisi iha  positiivista, jo

Lomailijan kalenteri

Kyllähän sitä voisi luulla, ettei lomalla ole kiire mihinkään ja ettei kalenterille olisi tarvetta lomalla ollessa. Huomaan kaipaavani kalenteria, jos en siihen merkitse menoja. Tosin lomalla ollessa näkymä on toisenlainen, rauhallisempi, sillä siellä, eivät risteile sekaisin omat ja työt jutut. Olen kyllä yrittänyt laittaa vain tiivistetysti asioita ylös, sillä, lomalla ollessa ei ole samanlaista tarvetta aikatauluttaa arkea. Lomalla ollessa en ole myöskään nähnyt tarvetta oikeastaan valmiiksi sopia asioita, vaan enemmän menen sillä linjalla, että jos jokin asia tulee eteen hoidettavaksi se laitetaan ylös kalenteriin Tämä viikko rakentui kalenteriin siten, että ensin valmistui innostuksesta pohjat ja pikkuhiljaa olen lisännyt tarrat ja muut koristeet paikoilleen. Heinäkuun alussa starttasi Kalenterimanian Doodle-haaste, johon yritin mukaan lähteä ja sivun viimeinen merkintä loossi on varattuna kuville, jotka tosin ovat melkein koko heinäkuulta piirtämättä, sillä kynään tarttumine

The Camp Reset - Skill day

Tänään se kolahti sähköpostiin, nimittäin skill dayn tehtävänanto. Tämä on periaatteessa vuoroaan toinen skill day, tosin se ensimmäinen jäi campin alussa toteutumatta erinäisistä syistä järjestäjän taholta. Jotenkin rupes hymyilyttäämään, kun tehtävänantoa läpi luki. Paljon leireillä olleena kävi kyllä mielessä, että tämä oli jotenkin ennalta arvattavissa, vaikkei hoksottimet toimineetkaan kunnolla.  Skill day haastaa keräämään kiviä ja maalaamaan niitä. Pinterest on pullollaan mitä erikoisemmin maalattuja kiviä. Tässä mietin, että pitäisikö minunkin yrittää saada itseni tästä liikkeelle etsimään sopivia kiviä, jotta saisin kiven maalattua.  Toisaalta mietin, että mitä teen kivellä sitten campin jälkeen. Joo, onhan se muisto leiristä ja hyvin tehtynä kaunis koriste. Olisi eri asia, jos olisi vaikka terassi, mihin sen voisi laittaa koristeeksi kuin nostaa jonnekin hyllyn päälle keräämään pölyä.  Pitänee varuiksi varmaan kuitenkin ihmetellä Pinterestin ihmeellistä maailmaa

The Camp Reset - Neljäs ja viimeinen viikko

Heinäkuu on hurahtanut vauhdilla. Vasta äskenhän Camp alkoi ja nyt ollaan jo hurjaa vauhtia menossa loppua kohti. Täytyy kyllä tunnustaa, etten ole viimeisen viikon eteen tehnyt vielä mitään. En ole saanut tulostettua viikkohaasteita enkä ole kyllä jaksanut leirikirjaa avatakaan. Säännöllisesti kyllä lien facen leiriseinät läpi ja ihailen muiden aikaansaannoksia.  Vaikka en ole tulostanut viimeisen viikon juttuja, avaan teille kuitenkin hieman haasteita jo tutuksi tulleeseen tapaan. Pahoittelut siis jo tässä vaiheessa, ettei tällä kertaa minulla ole kuvia teille näytettäväksi. Ensimmäinen haaste koskee campin aikana otettuja valokuvia. Otetut kuvat tulostetaan ja kuvia käytetään oman muistovihkosen tekemieen. Toinen haaste käsittelee puolestaan projekteja, joita pinterest on täynnä. Oletko koskaan aloittanut pinterestin pohjalta jotain ja se on jäänyt kesken? Noh tämä haaste osuus haastaa sinut saamaan projektisi loppuun. Oikeastaan tämän viikon haasteet siis liittyvät muis

The Camp Reset - Kolmas viikko

Kolmas viikkon on startannut jo ja kerrankin sain ajallani tulosttetua tarvittavan materiaalit ulos. Kyllä on pakko tähän väliin jo sanoa, että vaikka olen pitänyt aikaisemmistakin viikoista, on tämä kyllä kolmas jotenkin huomattavasti enemmän minua. Huomaan tarttuvani paljon helpommin myös Camp Bookkiin ja tekeväni sitä eteenpäin. Tälläkin viikolla on kaksi tutuksi tullutta haastetta sekä bonushaaste. Bonushaasteen materiaali on mulla vaan tulostamatta, kun se tuli jälkitoimituksena. Tällä viikolla haaste liittyy liikuntaan. Viikon ensimmäinen haaste haastaa katsomaan ympärilleen kävellessä. Aika usein sitä tulee liikkuessa oltua omissa ajatuksissa katsomatta lainkaan ympärilleen. Ei siinä, etteikö se olisi väärin, mutta on virkistävää tietoisesti katsella ympärilleen mitä kaikkea sitä näkee. Olenkin tämän viikon aikana ehtinyt luonnossa viettämään aikaa tovin jos toisenkin ja olen huomannut monia asioita, joihin en olisi varmaan muuten kiinnittänyt huomiota lainkaan, sillä

Omaa aikaa

Yllätys, yllätys kalenterijuttuja kirjoittelen taas vaihteeksi. Olen saanut jonkin asteisen pyrähdykseen taas näihin juttuihin. Ymmärrätte varmaan. Kalenteriharrastuksen myötä olen oppinut löytämään omaa aikaa ihan toisella tavalla kyin aikaisemmin. Olenhan minä sitä omaa aikaa löytänyt ennenkin, mutta sen jälkeen en ole välttämättä ollut rentoutunut ja hyvällä fiiliksellä.  Muutama päivä sitten nautin omalla sohvalla katsellen The Camp Resertin videota popsien samalla mansikoita ja herneitä ja vähän muutakin. Videon loputtua vietin vielä hetken aikaa koristellen Carpe Diemiä ja jatkaen leirikirjaani eteenpäin. Tuokion jälkeen oli omalla tavallaan hyvinkin virkistynyt olo. Ehkä se johtui kasasta marjoja tai sitten vaan siitä, että sain hetken viettää omaa aikaa ilman kiirettä ja stressiä mistään. Kalenterin teossa on siis omat hyvät puolensa. Siinä samalla, kun laittaa asioita järjestykseen lepää oma mieli. Ei siis lainkaan hullumpi harrastus. 

The Camp Reset - Toinen viikko

Camp Resertin toinen viikko on hyvää vauhtia menossa. Itse olen tosin jälkijunassa, sillä vasta tiistaina sain tulostettua kaiken materiaalin ja eilen ylipäätään aloitettua toisen viikkon läpi katsomisen.  Tämän viikon aiheena on terveys ja haasteita on tuttuun tapaan jälleen kaksi. Itselleni aihe on omalla tavalla vieraampi tai ehkä oma näkemys terveellisyydestä on sitten outo. Palaan tähän vielä kohta tatkemmin, mutta nyt on aika kertoa teille taas lyhyesti viikkohaasteiden sisällöstä.  Tämän viikon ensimmäinen haaste koskee terveellisiä reseptejä. Viikon materiaalissa saimme muutaman valmiin reseptin, joita voimme kokeilla ja lisäksi saimme bonushaasteen muodossa tyhjiä reseptikortteja, joihin voi kirjoitella omat terveellisiä suosikkireseptejä ylös. Ajatuksena on se, että jokainen tekisi tervellisiä ruokia ja välipaloja ja jakaisi niistä kuvan facebookin emoryhmään. Niin välipalojen tulisi ennen kaikkea olla sokerittomia.  Viikon toinen haaste puolestaan kannustaa l

Työt järjesyykseen kalenterin avulla

Kalenteri on omassa työssäni välttämättömyys. Ilman sitä en varmaan muistaisi mitään ja olisin ihan joka paikasta myöhässä. Kalenterimanian löydettyäni kalenteri ei enää tuntunut ahdistavalta vaan mielenkiintoiselta ja siinä samalla huomasin hallitsevani kalenterin täytön paremmin kuin aikaisemmin. Työpäivät asettuivat omiin uomiinsa ja sitä yhtäkkiä alkoi muistaa asioita ihan toisella tavalla, kun kalenteria tulee otettua useaan otteeseen päivän aikana esille. Nyt pääsette hieman kurkkaamaan sitä, miten olen kalenterini järjestänyt. Kuukausiaukeama Kuukausiaukeama on aikakeskeisessä roolissa kalenterissa. Töissä on tilanteita, jolloin täytyy nopeasti hahmottaa koko kuukausi. Kuukausiaukeamasta löytyy säännölliset työtehtävät, joiden väri koodaus pysyy samana kuukaudesta toiseen. Lisäksi olen pyrkinyt laittamaan myös tärkeät menot ja vapaapäivät kuukausiaukeamaan ylös, sillä se helpottaa työtehtävien vastaanottamisessa tai ihmisten kanssa asioita sovittaessa kummasti. Kuukaus

The Camp Reset - Ensimmäinen viikko

Camp Reset on ollut nyt käynnissä muutaman päivän ja yritän epätoivoisesti päivän aikana järjestää sille riityävästi aikaa. Tämän ensimmäisen viikon osalta ajan löytyminen vaatii hieman kikkailuja, sillä työ vie nyt paljon aikaa. Onneksi tiedän tämän olevan taas väliaikaista, joten ehkä kestän tämän.  Tälle viikolle saimme Camp Resertin järjestäjältä kaksi haastetta. Ensimmäinen haaste liittyi selfie-planneriin, jonka tekemiseen tartuin heti, vaikka en ihan täysin ymmärtänytkään sitä mitä siinä haettiin. Ja koska ymmärrys jäi hieman vajaaksi, päätin, että voin tehdä selfie-plannerista juuri minun näköiseni ja sen avulla kerrankin paneutua juurikin itseeni ja siihen millainen minä olen tai millainen haluan olla. Olen yrittänyt hahmottaa selfie-planneria siten, että se olisi juuri matka minuun. Se kertoisi mitä ajattelen itsestäni tai juurikin niistä minulle tärkeistä asioista.  Työmatkalle nappasin mukaan Camp Bookin ja tietysti polar zipin, jotta saan haluamani valokuvat

Kalenteriin mahtuu kaikki

Kun hurahdin kalenterimaailmaan viime vuoden lopulla, olin ihan lopussa. Vuosi oli ollut kamala monessakin mielessä ja töissä pystyi olemaan vain nippa nappa ja sekin oli mahdollista vain  repaleisen loppuvuoden ansiota. Kun huomasin tekeväni kalenteri innolla ja koko loman sitä näpertäneenä, tiesin sen olevan siinä. Mutta töihin paladin levänneenä ja pirteänä ja huomattavasti paremmin voivana.  Ensimmäinen käyttöön jäänyt kalenteri.  Uuden kalenterin myötä sain työni järjestykseen ja työpäivät kohtuu mittaisiksi. Kalenteristani ei enää löytynyt valmiita kellon aikoja ja työt piti saada mahtumaan yhteen kohtaan allekain. Laskin kyllä, että siihen mahtuu 8 tunnin tiedot. Aikani puuhastelin Diyn kanssa ja nyt se palvelee päiväkirjana, johon se päiväjakonsa puolesta sopii erinomaisesti.  Carpe Diem A5, faith. Kevään mittaan kalenteriharrastus on vain kasvanut ja kalenterien määrä on lisääntynyt. Carpe Diem oli oikeastaan rakkautta ensi silmäyksellä. Ihanat välilehdet

Suku ei ole pahin

Eilen juhlistaessani serkkuni ripille pääsyä, muistelin omaa lapsuutta ja nuoruutta yhdessä serkkujeni kanssa. Olen kai onalla tavallani ollut onnekas, että mulla on paljon serkkuja, joiden kanssa ollaan suhteellisen saman ikäisiä. Muistelimme sitä, kuinka olimme yhdessä syksyisin isomummolassa nostamassa perunoita ja siellä juostii pitkin peltoja ja aittoja. Muistelimme sukujuhlia, joissa ei ollut seurasta koskaan pulaa, kun aina oli joku, jonka kanssa saattoi touhottaa menemään. Mieleeni nousi nuoruusvuodet, joilloin erään serkkuni kanssa tuli kierrettyä samoja leirejä läpi ja hätisteltyä yli-innokkaita vastakkaisen sukupuolen edustajia ympäriltä. Teimme useammalle jäynää sillä, etteivät tienneet meidän olevan serkuksia. Tai se kun tanssimme vanhojen tansseja pitkin leirikeskuksen käytävää, jotta askelkuviot jäivät mieleen. Nyt vanhempana yhteydet ovat jääneet. Ei oikeastaan ole enää niitä sukujuhlia, joihin yhdessä serkusvoimin tulee kokoonnuttua perunannosto talkoista puhuma

Haasteiden kuukausi

Heinäkuu on varsinainen haastekuukausi kalenterimaailmassa. Tänään starttaa tuo Camp Reset, josta teille viimeksi höpötin, mutta lisäksi alkaa monta muutakin haastetta. Koska innostuin tai oikeastaan hurahdin ihan täysin, täytyi minun tehdä ihan oma haastekirja The Reset Girl -jutuille . Nyt saan yksiin kansiin kaikki TRG:n haasteet. Lisäksi kalenterimaniassa pyörii muutama muukin haaste näin heinäkuun kunniaksi. On doodlehaastetta ja sitten haaste, jossa saa käyttää vain yhtä kalenteria ja yhtä kynää, eikä mitään muuta. Jostain kumman syystä luovuin tästä viimeisestä haasteesta löydettyäni The Camp Resertin. Katsotaan mitä nyt haasteiden kanssa tulee näin alkukuusta, kun työt vielä pukkaavat päälle ja reissun päälle on pakko työnmerkeissä lähteä. Joku saattaa ihmetellä sitä, että miksi olen halunnut osallistua nyt näin moneen haasteeseen.  Doodle, Camp reset ja 3 x TRG-haasteet. Niin kuin ekassa kirjoituksessani mainitsin, että olen vuoden päivät miettinyt muuttua uuteen blogiin,