Voikun vauhdissa

Lupasin taannoin teille kertoa jotain, kun kaikki on virallista. No nyt se on, siis oikeasti. Ainakin jonkun aikaa toimin Simpukan bloggarina kirjoittaen ajatuksia lapsettomuudesta. Aihe piiri ei varsinaisesti ole uusi, vaan se on aina ajoittain vilahdellut täälläkin.  Tämän uuden bloggaus kuvion myötä minun on ollut luontevaa siirtyä toiselle alustalle kirjoittamaan. Tämä blogi tulee siis jäämään sivummalle, mutta ei katoamaan kokonaan. Edelleen tulen tänne kirjoittamaan, mutta jatkossa lähinnä kalentereihin liittyen. Bloggerista eteenpäin siirtyminen on oikeastaan ollut vain ajan kysymys. Jonkun aikaahan minulla on jo tuolla WordPressin puolella ollut blogi, joka kulkee tämän kanssa samalla nimellä.  Mitä tämä tarkoittaa siis käytännössä seuraamisen suhteen? Jos haluat laajemmin lukea juttujani, niin kannattaa seurata Voikun Vauhdissa -facebook sivuja. Sinne tulee jatkossakin kaikki blogikirjoitukset nähtäville. Onpa ne sitten missä tahansa. Ennen kaikkea tämä kaik...

Olin kesällä yhteydessä Kalenterimanian ylläpitoon. Mielessä oli ihan mieletön ajatus ja halusin tietää lähtisikö mania siihen mukaan. Ja kyllähän he lähtivät. Siitä se ajatus sitten lähti ja aloitin tekemään The Camp Resertin suomiversiota Kalenterimanian väellä, tosin täysin eri teemalla. Leiri on nyt ollut käynnissä pari päivää. Olen viihtynyt hyvin ja toivottavasti hyvin ovat viihtyneet myös kaikki ihanat leiriläiset. Olemme ehtineet parissa päivässä viettämään ihan mahtavat avajaiset ja "istuskella" iltanuotiolla. Nautin siitä, että ympärillä on saman henkistä porukkaa, joiden kanssa on helppo jutella myös muusta kuin kalenterista.  Aloitin my stoorin tekemisen uudestaan uuteen leirikirjaa. Sitä on ihana tehdä ja se on ihana tapa kerätä listana ylösmm.  itselle täreitä asioita. My stoori tein ekaa kertaa  The Camp Resertillä ja silloin se jäi kesken. Nyt tavoittena on saada tehtyä koko kuukauden ajan. Tämän tiimoilta siis mennään seuraava kuukausi.  ...

Eilen juhlistaessani serkkuni ripille pääsyä, muistelin omaa lapsuutta ja nuoruutta yhdessä serkkujeni kanssa. Olen kai onalla tavallani ollut onnekas, että mulla on paljon serkkuja, joiden kanssa ollaan suhteellisen saman ikäisiä. Muistelimme sitä, kuinka olimme yhdessä syksyisin isomummolassa nostamassa perunoita ja siellä juostii pitkin peltoja ja aittoja. Muistelimme sukujuhlia, joissa ei ollut seurasta koskaan pulaa, kun aina oli joku, jonka kanssa saattoi touhottaa menemään. Mieleeni nousi nuoruusvuodet, joilloin erään serkkuni kanssa tuli kierrettyä samoja leirejä läpi ja hätisteltyä yli-innokkaita vastakkaisen sukupuolen edustajia ympäriltä. Teimme useammalle jäynää sillä, etteivät tienneet meidän olevan serkuksia. Tai se kun tanssimme vanhojen tansseja pitkin leirikeskuksen käytävää, jotta askelkuviot jäivät mieleen. Nyt vanhempana yhteydet ovat jääneet. Ei oikeastaan ole enää niitä sukujuhlia, joihin yhdessä serkusvoimin tulee kokoonnuttua perunannosto talkoista puhuma...

Heinäkuu on varsinainen haastekuukausi kalenterimaailmassa. Tänään starttaa tuo Camp Reset, josta teille viimeksi höpötin, mutta lisäksi alkaa monta muutakin haastetta. Koska innostuin tai oikeastaan hurahdin ihan täysin, täytyi minun tehdä ihan oma haastekirja The Reset Girl -jutuille . Nyt saan yksiin kansiin kaikki TRG:n haasteet. Lisäksi kalenterimaniassa pyörii muutama muukin haaste näin heinäkuun kunniaksi. On doodlehaastetta ja sitten haaste, jossa saa käyttää vain yhtä kalenteria ja yhtä kynää, eikä mitään muuta. Jostain kumman syystä luovuin tästä viimeisestä haasteesta löydettyäni The Camp Resertin. Katsotaan mitä nyt haasteiden kanssa tulee näin alkukuusta, kun työt vielä pukkaavat päälle ja reissun päälle on pakko työnmerkeissä lähteä. Joku saattaa ihmetellä sitä, että miksi olen halunnut osallistua nyt näin moneen haasteeseen.  Doodle, Camp reset ja 3 x TRG-haasteet. Niin kuin ekassa kirjoituksessani mainitsin, että olen vuoden päivät miettinyt muuttua uuteen blog...

"Ensimmäisenä mieleen tuli työntöalus.  Se kun menee eteenpäin kohti päämäärää ja työntää edellään sen mitä sen eteen nyt sattuu osumaan. Niin kuin säkin teet. Mut me aateltiin, ettei se ole oikein partiomainen. Toiseksi me mietiin sarvikuonoa eli sarvista.  Sarvikuono kun ei pysähdy kovin helposti, vaan tarvittaessa menee läpi vaikka harmaasta kivestä. Ihan niin kuin säkin.  Mut sekään ei tuntunut kovin sopivalta. Sit meillä välähti. Voikukka eli Voikku.      Sitkeä kun mikäkin ja kasvaa ihan missä vaan ja puskee esiin uudestaan ja uudestaan. Voikukkahan siis voi kasvaa  jopa siellä missä ei mikään muu kasva ja se kasvaa sisulla.  Ni sit me aateltiin, et sä olisit niin ku Voikku."  Se oli vuosi 2014, kun sain koulutuksessa elämäni ensimmäisen partionimeni. Nimi oli niin osuva, että se jäi käyttöön myös muuten kuin partiopiirissä. Voikku tuntui silloin heti omalta, juuri multa. Sellainenhan mä olin ja olen kai viel...