"Ensimmäisenä mieleen tuli työntöalus.
Se kun menee eteenpäin kohti päämäärää ja työntää edellään sen mitä sen eteen nyt sattuu osumaan. Niin kuin säkin teet. Mut me aateltiin, ettei se ole oikein partiomainen.
Toiseksi me mietiin sarvikuonoa eli sarvista.
Sarvikuono kun ei pysähdy kovin helposti, vaan tarvittaessa menee läpi vaikka harmaasta kivestä. Ihan niin kuin säkin. Mut sekään ei tuntunut kovin sopivalta.
Sit meillä välähti. Voikukka eli Voikku.
Sitkeä kun mikäkin ja kasvaa ihan missä vaan ja puskee esiin uudestaan ja uudestaan. Voikukkahan siis voi kasvaa jopa siellä missä ei mikään muu kasva ja se kasvaa sisulla.
Ni sit me aateltiin, et sä olisit niin ku Voikku."
Ni sit me aateltiin, et sä olisit niin ku Voikku."
Se oli vuosi 2014, kun sain koulutuksessa elämäni ensimmäisen partionimeni. Nimi oli niin osuva, että se jäi käyttöön myös muuten kuin partiopiirissä. Voikku tuntui silloin heti omalta, juuri multa. Sellainenhan mä olin ja olen kai vieläkin, vaikka on se elämä tässä viime aikoina koetellut ihan urakalla.
Olen blogeja kirjoittanut jo pitkään ja tämä on kolmas virallinen oma blogi. Joskus on hyvä aloittaa puhtaalta pöydältä, etenkin silloin kun tietää, ettei vanhaan ole enää paluuta. Toisinaan on hyvä kääntää uusi sivu elämässä ja jatkaa eteenpäin sellaisena kuin se on.
Tästä se lähtee, uusi sivu elämässä. Tervetuloa mukaan matkalle.
Kommentit
Lähetä kommentti