Siirry pääsisältöön

The Camp Reset - Kolmas viikko

Kolmas viikkon on startannut jo ja kerrankin sain ajallani tulosttetua tarvittavan materiaalit ulos. Kyllä on pakko tähän väliin jo sanoa, että vaikka olen pitänyt aikaisemmistakin viikoista, on tämä kyllä kolmas jotenkin huomattavasti enemmän minua. Huomaan tarttuvani paljon helpommin myös Camp Bookkiin ja tekeväni sitä eteenpäin.

Tälläkin viikolla on kaksi tutuksi tullutta haastetta sekä bonushaaste. Bonushaasteen materiaali on mulla vaan tulostamatta, kun se tuli jälkitoimituksena. Tällä viikolla haaste liittyy liikuntaan.
Viikon ensimmäinen haaste haastaa katsomaan ympärilleen kävellessä. Aika usein sitä tulee liikkuessa oltua omissa ajatuksissa katsomatta lainkaan ympärilleen. Ei siinä, etteikö se olisi väärin, mutta on virkistävää tietoisesti katsella ympärilleen mitä kaikkea sitä näkee. Olenkin tämän viikon aikana ehtinyt luonnossa viettämään aikaa tovin jos toisenkin ja olen huomannut monia asioita, joihin en olisi varmaan muuten kiinnittänyt huomiota lainkaan, sillä monet asiat tuntuvat olevan jotenkin itsestään selvää. 
Toisena osana ensimmäistä haastetta on pysähtyminen. Kesken kävelyn voi pysähtyä kirjaamaan asioita myös ylös. Kysymyksiä on kaiken kaikkiaan viisi. Niiden avulla tulee varmasti pysähdyttyä katselemaan ja kuuntelemaan ympärille. 
Toinen viikkohaaste koskee myös kävelyä. Toisinaan on hyvä kirjata askeleet ylös. Itse asetin tavoitteeksi kävellä 70 000 askelta viikossa eli 10 000 päivää kohden. Askeleiden mittaamiseen käytän apuna Polar m400 älykelloa, jonka sain useampi vuosi sitten mieheltäni lahjaksi. Kun kello on ranteessa koko ajan rekisteröi se jokaisen askeleen ylös. 

Viikon bonushaaste taas kehottaa kävelemään enemmän. Mitä enemmän kävelet, sen parammat mitallit saat. Bonushaasteeseen en kuitenkaan ole sen tarkemmin vielä perehtynyt, sillä tavoitteenani on nauttia eikä asettaa itselleni paineita kävelyn suhteen. Katson sitten viikon jälkeen, miten bonushaaste meni ja laittelen ansaitsemani mitallit paikalleen.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Uudet tuulet

Lupasin taannoin teille kertoa jotain, kun kaikki on virallista. No nyt se on, siis oikeasti. Ainakin jonkun aikaa toimin Simpukan bloggarina kirjoittaen ajatuksia lapsettomuudesta. Aihe piiri ei varsinaisesti ole uusi, vaan se on aina ajoittain vilahdellut täälläkin.  Tämän uuden bloggaus kuvion myötä minun on ollut luontevaa siirtyä toiselle alustalle kirjoittamaan. Tämä blogi tulee siis jäämään sivummalle, mutta ei katoamaan kokonaan. Edelleen tulen tänne kirjoittamaan, mutta jatkossa lähinnä kalentereihin liittyen. Bloggerista eteenpäin siirtyminen on oikeastaan ollut vain ajan kysymys. Jonkun aikaahan minulla on jo tuolla WordPressin puolella ollut blogi, joka kulkee tämän kanssa samalla nimellä.  Mitä tämä tarkoittaa siis käytännössä seuraamisen suhteen? Jos haluat laajemmin lukea juttujani, niin kannattaa seurata Voikun Vauhdissa -facebook sivuja. Sinne tulee jatkossakin kaikki blogikirjoitukset nähtäville. Onpa ne sitten missä tahansa. Ennen kaikkea tämä kaik...

Memorydex kortit

Viime vuosien aikana olen tehnyt valtavat määrät pieniä kortteja, joita olen etenkin kesän leirien yhteydessä lähettänyt ympäri maailmaa kesän leirikavereille. Joitakin kortteja olen tehnyt itsellenikin, mutta olen huomannut korttien vaan katoavan jonnekin ajan kanssa, koska minulla ei ole ollut niille mitään kiinteää säilytyspaikkaa. Olen yrittänyt etsiä tähän säilytysongelmaan ratkaisua.  Instagramissa ja pinterestissä minua vastaan on tullut toinen toistaan upeampia kortteja, joiden alareunassa on pienet reiät. Asiaa tutkittuani huomasin kyseessä olevan memorydexkortit ja että niille saisi ostettua vielä kaiken lisäksi sellaisen näppärän säilytysratkaisun. Siitä se ajatus sitten lähti, tosin jonkin aikaa asiaa rauhassa kypsyttelin ennen kuin päätin itse kokeilla.  Bible Journal Love sivuston kautta oli minulle tullut vastaan freebienä memorydex korttien pohjia, joten päätin sitä kautta tulostaa itselleni sapluuna korttimalliksi. Ajattelin, että kokeilen ensin tekemistä ja ...

The Camp Reset 2020 - Valmistautuminen leiriin ja herääminen todellisuuteen

Oli ihana palata leirille ja tavata uudelleen monia tuttuja ja tutustua uusiin ihmisiin. Odotin koko kevään leirin alkamista ja tiesin tarvitsevani tätä leiriä enemmän kuin koskaan. Ennen kaikkea leiri olisi jälleen loistava tilaisuus antaa aikaa itselleni ja suurimmalle intohimolleni eli luovuudelle. Samalla tiesin, että jälleen kerran minulla saattaisi olla mahdollisuus löytää jonkinlainen tasapaino kaiken kaaoksen keskelle.  Tällä leirillä emme varsinaisesti koonneet leirikirjaa vaan lähdimme tekemään smahsbookkia. Tai no kai sitä voisi kutsua jonkinlaiseksi leirikirjaksi. Jälleen kerran lähdin kokoamaan kaikkea yksiin kansiin ja ensimmäistä kertaa sain kaiken oikeasti mahtumaan yksien kansien sisälle. Kuinka helppoa olikaan kesällä reissata, kun tarvitse ottaa vain yksi kirja mukaan, jota työstää. Kun aloitin smashbookin kasaamisen, kävin läpi kaikkien aikaisempien leirien materiaalin. Jokaisella leirillä on ollut aina jotain sellaista, jota olen etenkin kesällä tykännyt tehdä ...