Lomalla

Tämä kesä on ollut poikkeuksellinen. Minulla on ollut mielettömästi aikaa itselleni ja parisuhteelle, kun sain melkein kuuden viikon loman. Toki se oli kahdessa pätkässä, koska en suostunut perumaan yhtä työtehtävää. Mutta ne kaksi työpäivää loma jaksojen välissä, ei edes tuntunut työpäiviltä. Nyt jäljellä on lomaa vielä muutama viikko ja olen rentoutunut, nauttinut niistä pienistä hetkistä, joita olen saanut antaa itselleni ilman kiireen tuntua. 

Tämä kesä on ollut poikkeuksellinen. Ei vain sen vuoksi, että minulla on kerrankin ollut pitkät lomat vaan myös sen tähden, että miehelläni on ollut paljon lomaa tänä kesänä. En edes muista milloin olisimme saaneet kesän aikana viettää näin paljon aikaa yhdessä. Kaksi yhteistä loma viikkoa jo takana ja kolmas on ihan kohta alkamassa. Ihan mieletöntä. 

Tämä pitkä kesä on antanut minulle niin paljon. En muista milloin olisin ollut näin levännyt tai edes ehtinyt näin paljon tekemään niitä asioita, joista nautin, vaikka toisaalta tuntuu, etten ole oikeastaan tehnyt edes mitään. Olen ollut kotona, lukenut kirjoja, katsonut netflixiä ja askarrellut. Tänä kesänä olen tutustunut jälleen ihan mahtaviin ihmisiin yhden askarteluleirin tiimoilta ja siirtänyt katsetta kohti syksyä ja tulevaa. 

Parin viikon päästä olisi jälleen kouluun paluunkin aika. Työ ja koulu samaan aikaan. Onhan niin ollut ennenkin, mutta nyt tun kombo tuntuu ensi kertaa jännittävältä. Miten selviän siitä kaikesta? Vaikka olen kuullut monesta suusta olevani multitaskaaja, en oikeastaan koe olevani sellainen. Lähinnä voisin sanoa, että se ken leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön. Tunnistan kyllä itsessäni sen, että vaadin itseltäni välillä (tai no aika useinkin) lähes mahdottomia. Pitäisi pystyä kaikkeen ja saada kaikki kunnialla tehtyä. Ehkä tämä opiskelujen aloittaminen ehkä siksi vähän pelottaa.

Mitä lähemmäksi opiskelujen alkaminen tulee, sitä enemmän huomaan jälleen ajattelevani kalenteria. Miten ihmeessä saan kalenterin taas toimimaan pitkän loman jälkeen siten, että kaikki oleellinen ja tarpeellinen kulkisi mukana ja miten muistan kirjata kaiken ylös, ettei tule unohduksia. Tosin yritän vielä olla asiaa pahemmin ajattelematta, vaan yritän vielä nauttia lomasta, joka on jäljellä. Siirrän siis tämän ongelman suosiolla siihen, että koulu alkaa, koska siinä samalla voi sitten aloittaa orjentoitumaan myös töihin paluuseen. 

Kaikesta huolimatta huomaan menneeni eteenpäin. En elä enää elämääni yhdeksän kuukauden periodissa vaan katson pidemmälle. Vielä alkuvuodesta en olisi uskonut pystyväni tähän. Nyt huomaan tarvitsevani tuota koulun aloitusta enemmän kuin koskaan, koska se vie ajatukset kaipauksesta ja antaa suuntaa eteenpäin pidemmälle kuin yhdeksäksi kuukaudeksi. On aika ottaa askel eteenpäin, katsoa tulevaan. Se mikä on tarkoitettu tapahtuvaksi, tapahtuu sitten kun sen aika on.