Viimeksi kun valmistuin, lähes vannoin itselleni, että opiskeluni oli nyt tässä ja että nyt tehdään töitä hamaan tulevaisuuteen asti. Päätös opiskelemaan lähtemisestä kuitenkin syntyi pikku hiljaa ja lopulta minulla ei ollut enää muuta vaihtoehtoa kuin hakea ammattikorkeakouluun nyt syksyllä alkavalle linjalle tai vaihtoehtoisesti suunnata myöhemmin yliopistoon hakemaan pätevyydet.
Viime kuussa se sitten alkoi. Palasin koulun penkille huomatakseni, että seitsemän vuotta valmistumisesta on tehnyt tehtävänsä. Mieli virkistyy, mutta samalla mieleen palaa vahvasti kaikki se, minkä vuoksi olen vannonut, etten enää kouluun palaa. Niin ja vaikka minulla on kasvatuksen kentältä laajat pohjaopinnot, niin huomaan luennoilla ollessani, että asiat menee ohi, kovaa ja korkealta erilaisten termien ja lyhenteiden (elto, veo, kelto yms.) lennellessä joka suuntaan. Tämän koulutuksen myötä saan pätevyydet toimia vakaopena eli varhaiskasvatuksen opettajana. Ja joka kerta luennolla istuessani onnistun kääntämään asiat niin, että mitä be tarkoittavat tämän hetkisessä työssä lasten ja nuorten kanssa.
Vuosi. Se on pitkä aika, mutta samalla tavallaan hirveän lyhyt. Tähän opiskeluaikaan mahtuu opintovapaata, luentoja ja tentteihin lukua sekä tietysti yksi hanketyö ja harjoittelu. Toukokuussa pitäisi kaiken olla valmiina ja paperit kädessä.
Kommentit
Lähetä kommentti