Siirry pääsisältöön

Handbook ja viikkoaukeama

Kerroinkin jo aikaisemmin, että Handbook on ottanut paikkansa kalenterini välissä ja näillä näkymin ihan pysyvästi. Sen verran toimiva tapa tuo on oikeasti ollut. Mainitsin myös tuossa Handbookkia koskevassa postauksessa, että sieltä löytyvät minun viikkokoonnit. Nyt ajattelin teille siis hieman valoittaa miten tuo viikkokoonti todellisuudessa toimii.

Viikkokoonti on usein sekoitus valmista ja itsetehtyä.

Viikkokoonnissa minulla on jokaiselle päivälle pieni kirjoitustila. Siihen teen jokaisesta päivästä noston päivän tapahtumista. Toisinaan niihin kirjoitan enemmän ja toisinaan vähän vähemmän. Koska en ole mikään päiväkirjan kirjoittaja, olen huomannut noiden nostojen toimivan loistavasti muistin tukena ja samalla tulee dokumentoitua jokaisesta päivä jotain, kuitenkaan kirjoittamatta päivän tapahtumia kokonaan auki.

Viikkokoonnista löytyy myös erillinen To Do -lista. Yleensä nostan To Do -listalle sellaisia asioita, joita haluaisin viikon aikana tehdä. Tuo Mini To Do -lista toimii siis hyvinvoinnin tukena sellaisia aikoina, jolloin tuntuu etten saa mitään aikaiseksi tai silloin kun töissä on kiire ja itsestä huolehtiminen jää kakkoseksi. Mini To Do:n kanssa pyrin ehdottomasti siihen, että listalla on korkeintaan seitsemän asiaa eli yksi päivää kohden. Näin tuosta listasta ei tule taakka. 

Pienillä tarroilla tai kuvilla saa kivan To Do -listan

Viikkoaukeamalla seuraan myös viikon askelmäärää. Olisin toki voinut laittaa askeleen Self Care -osioon, mutta koin toimivammaksi laittaa samalle aukemalle kuin viikon muutkin asiat. Päivittäin kun tulee kirjoitettua nosto ylös, tulee samalla laitettua askeleita talteen.

Lähes päivittäin työskentelen viikkokoonnin kanssa. Se on tapa jäsentää omia ajatuksia ja lisäksi saan kerättyä itselle muistoja talteen päiväkirjan tavoin.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Uudet tuulet

Lupasin taannoin teille kertoa jotain, kun kaikki on virallista. No nyt se on, siis oikeasti. Ainakin jonkun aikaa toimin Simpukan bloggarina kirjoittaen ajatuksia lapsettomuudesta. Aihe piiri ei varsinaisesti ole uusi, vaan se on aina ajoittain vilahdellut täälläkin.  Tämän uuden bloggaus kuvion myötä minun on ollut luontevaa siirtyä toiselle alustalle kirjoittamaan. Tämä blogi tulee siis jäämään sivummalle, mutta ei katoamaan kokonaan. Edelleen tulen tänne kirjoittamaan, mutta jatkossa lähinnä kalentereihin liittyen. Bloggerista eteenpäin siirtyminen on oikeastaan ollut vain ajan kysymys. Jonkun aikaahan minulla on jo tuolla WordPressin puolella ollut blogi, joka kulkee tämän kanssa samalla nimellä.  Mitä tämä tarkoittaa siis käytännössä seuraamisen suhteen? Jos haluat laajemmin lukea juttujani, niin kannattaa seurata Voikun Vauhdissa -facebook sivuja. Sinne tulee jatkossakin kaikki blogikirjoitukset nähtäville. Onpa ne sitten missä tahansa. Ennen kaikkea tämä kaik...

Memorydex kortit

Viime vuosien aikana olen tehnyt valtavat määrät pieniä kortteja, joita olen etenkin kesän leirien yhteydessä lähettänyt ympäri maailmaa kesän leirikavereille. Joitakin kortteja olen tehnyt itsellenikin, mutta olen huomannut korttien vaan katoavan jonnekin ajan kanssa, koska minulla ei ole ollut niille mitään kiinteää säilytyspaikkaa. Olen yrittänyt etsiä tähän säilytysongelmaan ratkaisua.  Instagramissa ja pinterestissä minua vastaan on tullut toinen toistaan upeampia kortteja, joiden alareunassa on pienet reiät. Asiaa tutkittuani huomasin kyseessä olevan memorydexkortit ja että niille saisi ostettua vielä kaiken lisäksi sellaisen näppärän säilytysratkaisun. Siitä se ajatus sitten lähti, tosin jonkin aikaa asiaa rauhassa kypsyttelin ennen kuin päätin itse kokeilla.  Bible Journal Love sivuston kautta oli minulle tullut vastaan freebienä memorydex korttien pohjia, joten päätin sitä kautta tulostaa itselleni sapluuna korttimalliksi. Ajattelin, että kokeilen ensin tekemistä ja ...

The Camp Reset 2020 - Valmistautuminen leiriin ja herääminen todellisuuteen

Oli ihana palata leirille ja tavata uudelleen monia tuttuja ja tutustua uusiin ihmisiin. Odotin koko kevään leirin alkamista ja tiesin tarvitsevani tätä leiriä enemmän kuin koskaan. Ennen kaikkea leiri olisi jälleen loistava tilaisuus antaa aikaa itselleni ja suurimmalle intohimolleni eli luovuudelle. Samalla tiesin, että jälleen kerran minulla saattaisi olla mahdollisuus löytää jonkinlainen tasapaino kaiken kaaoksen keskelle.  Tällä leirillä emme varsinaisesti koonneet leirikirjaa vaan lähdimme tekemään smahsbookkia. Tai no kai sitä voisi kutsua jonkinlaiseksi leirikirjaksi. Jälleen kerran lähdin kokoamaan kaikkea yksiin kansiin ja ensimmäistä kertaa sain kaiken oikeasti mahtumaan yksien kansien sisälle. Kuinka helppoa olikaan kesällä reissata, kun tarvitse ottaa vain yksi kirja mukaan, jota työstää. Kun aloitin smashbookin kasaamisen, kävin läpi kaikkien aikaisempien leirien materiaalin. Jokaisella leirillä on ollut aina jotain sellaista, jota olen etenkin kesällä tykännyt tehdä ...