Siirry pääsisältöön

The Harmony Retreat - Muistoja

Harmony Retreat oli ensimmäinen The Reset Girlin talvileiri. Tai no oikeastaan kyse ei varsinaisesti ollut leiristä vaan ehkä enemmän jonkinlaisesta retriitistä, mihin nimikin viittaa. Harmony Retrean tarkoitus oli tarjota mahdollisuus rauhoittua ja oppia tuntemaan itseään uudella tavalla. Tähän osallistuessani ajattelin, että tätä minä todella tarvitsen. Etukäteen olin ajatellut, että minulla on kerrankin hyvin aikaa itselleni ja ehdin hyvin käyttämään aikaa siihen, että opin tuntemaan itseni uudelleen. Arki ja todellisuus vaan olivat lopulta aivan jotain muuta. 

Harmony retreat pohjautui hyvin samankaltaiselle työskentelylle kuin mitä olin jo aikaisemmin käyttänyt The Reset Girlin leirien leirikirjojen tekemiseen. Tällä kertaa leirikirja tai oikeastaan tämän retriitin yhteydessä voisi ehkä ennemmin käyttää termiä käsikirja, koostui kolmesta osasta: sielusta, mielestä ja ruumista. Näiden kolmen kategorian kautta oli tarkoitus retriitin aikana pohtia itse koskevia asioita. 

Harmony Retreat oli järjestetty aivan eri tavalla kuin kesän leiri. Retriitin leirikartta oli huomattavasti kevennetty versio siitä, joka oli tullut tutuksi jo Camp Wanna Craftista. Retriitillä ei ollut mahdollisuutta majoittua mökkeihin ja samanlaista keskustelu mahdollisuutta muiden kanssa ei myöskään ollut kuin kesän leirillä. Voisinkin jossain määrin verrata Harmony retreatia hiljaisuuden retriittiin, mutta kuitenkaan tässä ei ollut siitä oikeastaan kyse. Tai no minulle tämä oli omalla tavallaan hyvin hiljaisuus keskeinen, koska nukuin aina, kun tapahtui jotain, joten jäin monesta asiasta kokonaan paitsi, koska ei ollut sitä kesän kaltaista mökki elämää. Toki yritin katsella lähetyksiä uusintana, mutta onnistuin siinä hyvin vaihtelevalla menestyksellä. Opintovapaan ja työharjoittelun aiheuttama muutos jokapäiväisessä elämässä oli niin suuri ja kun sen yhdistin vielä kaikkiin muihin menossa oleviin opintoihin, en vain tahtonut löytää retriitille riittävästi aikaa, saatika sitten harmoniaa ja tasapainoa. 

Toisaalta en voi sanoa, ettenkö oikeasti olisi hyötynyt The Harmony Retreatista. Omalla tavallani koen, että ehkä oli ihan hyvä, ettei minulla ollut talvella aikaa paneutua tähän kunnolla, siikä sain lopulta itselleni hyvän ja toimivan työkalun, jonka kautta pystyn pohtimaan asioita eritavalla. Tämän avulla pystyn miettimään, että mitä minä haluan tai mikä minä oikein haluan olla. Aloitinkin lopulta tekemään käsikirjaa, joka on saatavilla koko ajan. Tuon käsikirjan myötä olenkin toistuvasti palannut The Harmony Retreatin sisältöihin ja siten saanut työskenneltyä itseni kanssa. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Camp Wanna Craft 2019 - Leirikirja

Uskalsin vihdoin ja viimein aloittaa leirikirjan tekemisen. En uskaltanut aloittaa sen tekemistä aikaisemmin, sillä halusin kaikki kesäkuun asiat samoihin kansiin. Nyt kun leirikirjan tiedostot viimein julkaistiin, tiesin heti, misten lähtisin rakentamaan kesäkuun leirikirjaa.   Valitsin leirikirjaksi paksun, mutta pehmeäkantisen muistikirjan ja ajattelen, että se on hyvä perusta rakentaa kesäkuuta. Päätin aloittaa kirjan täyttämisen leiriin liittyvistä asioista lähtien ihan liikkeelle siitä, että kannen avatessa käy heti selväksi kenen kirjasta on kyse. Tämähän ei mitenkään liity siihen, että minulla on tapana hukata asioita ja jättää niitä lojumaan milloin minnekin. Lisäksi heti alussa on koko leirin kattava kalenteri, josta pystyn helposti seuraamaan leirin live-lähetyksien aikatauluja. Ja koska Bucket listat ovat ihania, päätiin samalle aukeamalle hyödyntää The Camp Reset 2018 -bucekt listan. Koska tämän kesän leirin osalta olen päättänyt kerätä itselleni paljon muistoja j...

Uudet tuulet

Lupasin taannoin teille kertoa jotain, kun kaikki on virallista. No nyt se on, siis oikeasti. Ainakin jonkun aikaa toimin Simpukan bloggarina kirjoittaen ajatuksia lapsettomuudesta. Aihe piiri ei varsinaisesti ole uusi, vaan se on aina ajoittain vilahdellut täälläkin.  Tämän uuden bloggaus kuvion myötä minun on ollut luontevaa siirtyä toiselle alustalle kirjoittamaan. Tämä blogi tulee siis jäämään sivummalle, mutta ei katoamaan kokonaan. Edelleen tulen tänne kirjoittamaan, mutta jatkossa lähinnä kalentereihin liittyen. Bloggerista eteenpäin siirtyminen on oikeastaan ollut vain ajan kysymys. Jonkun aikaahan minulla on jo tuolla WordPressin puolella ollut blogi, joka kulkee tämän kanssa samalla nimellä.  Mitä tämä tarkoittaa siis käytännössä seuraamisen suhteen? Jos haluat laajemmin lukea juttujani, niin kannattaa seurata Voikun Vauhdissa -facebook sivuja. Sinne tulee jatkossakin kaikki blogikirjoitukset nähtäville. Onpa ne sitten missä tahansa. Ennen kaikkea tämä kaik...

Kauniiksi laitettu piristää

Olen huomannut vuosien saatossa sen, että kun laittaa kalenterin sivut kuntoon ja mieleiseksekseen se auttaa tarttumaan kalenteriin ja pysymään aikatauluissa. Itselleni on tärkeää se, että kalenteri on minun näköinen ja juuri minulle helposti lähestyttävä. Ensimmäinen diecutseilla koristelemani sivu. Tasapainossa kaiken muun kanssa. Kun sitä elää päivittäin kalenterin kautta ja tarkistaa monta asiaa milloin mitenkin päin, on tärkeää, että kaikki löytyy yksistä ja samoista kansista. Kokonaisuus ja tietynlainen tasapaino on oleellista. Kaipaan kalenteriin aina välillä raikkautta ja kauneutta. Kaipaan sitä, että saan istahtaa alas kalenterin äärelle ja tehdä siitä juuri minun näköisen. Joskus toisen näkemys auttaa hahmottamaan. Ei vai  ideatasolla vaan muutenkin. Kun puhutaan esteettisyydestä ja sen kautta koristelemista, tulee muistaa aina yksislölliset näkemykset kauneudesta ja kokonaisuudesta. Se mikä sopii yhdelle, ei välttämättä sovi toiselle. Kalenterissa olen estee...