Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2019.

Talviaika ja Joulubujo

Talviaikaan siirtyminen on jo muutaman vuoden ajan saanut minut avaamaan Joulubujon ja samalla nauttimaan ainakin mukillisen lämmintä glögiä. Perinteitä kunnioittaen aamulla, kun kerran aikaisin heräsin, otin esille Joulubujon. Joulubujona minulla on Erin Condrenin pisteillä varustettu muistikirja.  Tämän bujon olen aloittanut 2017 ja vaihtelevalla menestyksellä olenkin saanut kahden edellisen joulun asiat kirjattua ylös. Viime joululta on tosin hyvin vähän asiaa ylöskirjattuna, koska joulu oli poikkeuksellinen aaton mennessä pitkälti töiden parissa.  Siinä missä viime jouluna ilmoitin, etten ennen töitä tai niiden jälkeen jaksa leikkiä enää sosiaalista ja viettää joulua "sukuloiden", päädyimme viettämään aattoillan kotona, on tänä jouluna tuo sama kysymys jälleen ajankohtainen: missä vietämme joulun. En tiedä. Omalla tavallani haluaisin jatkaa joulun viettämistä kotona ilman stressiä aikataulusta ja samalla rakentaa meidän näköisen joulun perinteet.  Päädyimme s

Ajatuksen virtaa

Elämä on varsin hektistä. Toisaalta koskapa se ei meillä olisi. Se on aina ollut. Olen täällä paljon kertonut aikaisemmin kalenteristani ja siitä, että sinne minulla pitää oikeastaan mahtua koko elämä. Ei, en minä ole kovinkaan järjestelmällinen, vaikka se saattaa päällisin puolin siltä vaikuttaa. Toisaalta kalenteri auttaa minua hahmottamaan oikeastaan kaiken, koska on pakko. Kalenteri on minulle välttämättömyys pelkästään jo töiden vuoksi, mutta nyt kun rinnalla kulkee myös opiskelu ja siihen kaikkeen lisätään vielä se muu elämä, en voisi jättäytyä vain sähköisen kalenterin varaankaan. Bloggaaminen on pitkään ollut tauolla. Siihen ei yksin kertaisesti ole jäänyt aikaa, mutta huomaan kaipaavani kirjoittamista entistä enemmän. Se ei ole ollenkaan sama, että kirjoitan koulua varten esseitä ja yritän prosessoida tietoa kirjoittaessani. Tämä syksy tuo kirjoittamiseenkin ihan uutta virtaa, kun elämän tilanteeni vuoksi ovet aukesivat minulle uuteen suuntaan. Siitä kerron teille kyllä viel