Siirry pääsisältöön

Camp Wanna Craft 2019 - Leirikirja

Uskalsin vihdoin ja viimein aloittaa leirikirjan tekemisen. En uskaltanut aloittaa sen tekemistä aikaisemmin, sillä halusin kaikki kesäkuun asiat samoihin kansiin. Nyt kun leirikirjan tiedostot viimein julkaistiin, tiesin heti, misten lähtisin rakentamaan kesäkuun leirikirjaa.  

Valitsin leirikirjaksi paksun, mutta pehmeäkantisen muistikirjan ja ajattelen, että se on hyvä perusta rakentaa kesäkuuta. Päätin aloittaa kirjan täyttämisen leiriin liittyvistä asioista lähtien ihan liikkeelle siitä, että kannen avatessa käy heti selväksi kenen kirjasta on kyse. Tämähän ei mitenkään liity siihen, että minulla on tapana hukata asioita ja jättää niitä lojumaan milloin minnekin. Lisäksi heti alussa on koko leirin kattava kalenteri, josta pystyn helposti seuraamaan leirin live-lähetyksien aikatauluja. Ja koska Bucket listat ovat ihania, päätiin samalle aukeamalle hyödyntää The Camp Reset 2018 -bucekt listan.

Koska tämän kesän leirin osalta olen päättänyt kerätä itselleni paljon muistoja ja asioita, joihin on myöhemmin sitten kiva palata. Ajattelin myös yhdistää playbookin samoihin kansiin, joten tilaa tälle tarvitsee. Tässä kirjassa on ainakin tilaa siihen, että kaikki on lähtökohtaisesti mahdollista saada mahtumaan samoihin kansiin. 

Koska olen huomannut, että tällä leirillä on mielettömästi hyviä tyyppejä ja ylipäätän leirialusta on äärimmäisen toimiva, huomasin sitten liittyneeni useampaan mökkiin. Ja jotta varmasti muistaisin, että missä mökeissä ajattelin aikaani tänä kesänä viettää, päätin koota omat mökkini yhdelle sivulle nähtäväksi. Tämän sivun jälkeen minun on tosin varattava jokaiselle mökille omaa tilaa, jotta saan varmasti parhaat muistot talteen. 

Tässähän tämä leirikirja mukavasti rakentuu. Onneksi sitä ei voi tehdä kerralla loppuun, sillä se etenee samaa tahtia kuin leirikin. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kollaasinauhat

Planner of Finland -ryhmä järjesti jokin aika sitten kollaasinauha vaihdon. Hetkeen en mukana ole vaihdoissa ollut, tosin tähän ehkä syynä enemmän se, että jo useampi vuosi sitten siirryin askartelu- ja kalenteriryhmissä pyörimään kansainvälissä porukoissa. Epäröin vaihtoon osallistumista, mutta sain mieleni kuitenkin rohkaistua.  Meidän vaihtoporukka muodostui minusta ja kahdesta muusta henkilöstä. En tuntenut ollenkaan sitä henkilöä, jolle minun oli tarkoitus kollaasinauha tehdä ja koin sen hyvin haasteellisena. Kun toisen mieltymykset tai tapa koristella on ihan mysteeri, joutui enemmän miettimään, että millaisen itse haluaisi saada.  Toisena haasteena koin sen, että käytän itse todella paljon itse tulostettuja juttuja koristelussa. Joko sellaisia, joihin minulla on lisenssi oikeudet tai sitten muualta bongattuja, ilmaisia kuvituksia. Omassa päässä kollaasinauhoja tehdessä siis lähinnä vain pyöri, että onko ok käyttää itse tulostettua tai tehtyä materiaalia vai pitäisikö pe...

Uudet tuulet

Lupasin taannoin teille kertoa jotain, kun kaikki on virallista. No nyt se on, siis oikeasti. Ainakin jonkun aikaa toimin Simpukan bloggarina kirjoittaen ajatuksia lapsettomuudesta. Aihe piiri ei varsinaisesti ole uusi, vaan se on aina ajoittain vilahdellut täälläkin.  Tämän uuden bloggaus kuvion myötä minun on ollut luontevaa siirtyä toiselle alustalle kirjoittamaan. Tämä blogi tulee siis jäämään sivummalle, mutta ei katoamaan kokonaan. Edelleen tulen tänne kirjoittamaan, mutta jatkossa lähinnä kalentereihin liittyen. Bloggerista eteenpäin siirtyminen on oikeastaan ollut vain ajan kysymys. Jonkun aikaahan minulla on jo tuolla WordPressin puolella ollut blogi, joka kulkee tämän kanssa samalla nimellä.  Mitä tämä tarkoittaa siis käytännössä seuraamisen suhteen? Jos haluat laajemmin lukea juttujani, niin kannattaa seurata Voikun Vauhdissa -facebook sivuja. Sinne tulee jatkossakin kaikki blogikirjoitukset nähtäville. Onpa ne sitten missä tahansa. Ennen kaikkea tämä kaik...

Memorydex kortit

Viime vuosien aikana olen tehnyt valtavat määrät pieniä kortteja, joita olen etenkin kesän leirien yhteydessä lähettänyt ympäri maailmaa kesän leirikavereille. Joitakin kortteja olen tehnyt itsellenikin, mutta olen huomannut korttien vaan katoavan jonnekin ajan kanssa, koska minulla ei ole ollut niille mitään kiinteää säilytyspaikkaa. Olen yrittänyt etsiä tähän säilytysongelmaan ratkaisua.  Instagramissa ja pinterestissä minua vastaan on tullut toinen toistaan upeampia kortteja, joiden alareunassa on pienet reiät. Asiaa tutkittuani huomasin kyseessä olevan memorydexkortit ja että niille saisi ostettua vielä kaiken lisäksi sellaisen näppärän säilytysratkaisun. Siitä se ajatus sitten lähti, tosin jonkin aikaa asiaa rauhassa kypsyttelin ennen kuin päätin itse kokeilla.  Bible Journal Love sivuston kautta oli minulle tullut vastaan freebienä memorydex korttien pohjia, joten päätin sitä kautta tulostaa itselleni sapluuna korttimalliksi. Ajattelin, että kokeilen ensin tekemistä ja ...