Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2019.

TRG:n kalenterisivut Carpe Diemiin

Viime aikoina olen kertonut teille arvon lukijat paljon tuosta kalenteristani, jonka sisustan olen rakentanut hyvin pitkälle The Reset Girlin materiaalin avulla. Käytössähän siis on tuo vuosivihko , handbook ja sitten tietysti kalenterivihkot. Kalenterivihkot, joita käytän ovat TRG:n ja niihin olen maksanut käyttölisenssin, jotta sivut ovat vapaassa käytössäni. TRG:n vertical weeks A5  Olen Carpe Diemin kanssa niin tottunut pystypäiviin, etten vaakapäiviä varmaan edes osaisi käyttää. Silloin kun bongasin nämä sivut The Reset Girlin verkkokaupasta, oli näissä jotenkin heti oma viehätyksensä, vaikka alkuun vierastinkin sitä, ettei lauantaille ja sunnuntaille ole samalla tavalla tilaa kuin arkipäiville. Toinen mikä alussa tuntui hieman hassulta oli se, ettei kalenterissa ole ollenkaan kellon aikoja. Nyt kun näitä sivuja on hetken aikaa käyttänyt, huomaan etten kellon aikoja arkipäiviin kaipaa lainkaan. Koska minulla on kahdet Carpe Diemin ja yhdet Priman kannet sekä niih

Vuosivihko kalenterissa

Viime postauksessa jo mainitsinkin, että teen kalenteria ihan omalla tavallani ja että kalenterin kansien välistä minulta löytyy Yearbook, Handbook ja tietysti kalenterisivut. Tuo edellinen postaus kannattaa käydä lukaisemassa jos kiinnostaa saada tietää, mistä sain idean tähän työskentelyyn. Tällä kertaa ajattelin kuitenkin hieman valottaa tuota Yearbookkia eli ihan suomeksi vuosivihkoa. Koska kalenterini muodostuu pienistä palasista, jotka aina kuukauden jälkeen siirtyvät niin sanotusti arkistoon, halusin kuitenkin koota matkassa kulkemaan jotain, minkä avulla voin helposti palata koska tahansa takaisin menneisiin. Tavallisia kalenteri merkintöjä tästä vihosta ei kuitenkaan löydy, sillä niitä varten minulla on erilliset kalenterivihkot, joihin palaan toisella kertaa. Tähän vuosivihkoon on tarkoitus koota koko vuoden keskeisimmät asiat. Vuoden 2019 Yearbook Vuosivihkoon olen kuukausivihkon tavoin tehnyt kanteen pienen sisällysluettelon ja vihkoon on tulossa vielä tabi

Kalenterin välissä Handbook

Olenkin oman elämäni kiireiden vuoksi joutunut jättämään bloggaamisen huomattavasti vähemmälle. Töistä kotiin päästyäni en ole lainkaan jaksanut enää ajatella kirjoittamista tai oikeastaan edes kalenterin koristelua. Oikeastaan koko viime syksyn olen ollut kalenterin kanssa vähän hukassa ja selkeästi hakenut omaa tapaani tehdä kalenteria.    The Reset Girlin löysin aikoinaan Kalenterimanian kautta ja ihastuin valloittavaan persoonaan Reset Girlin takana. The Reset Girlin tuotteet ovat kuin minulle tehtyjä ja niiden kautta olen löytänyt uuden tavan tehdä kalenteria. Kaikki uudesta tavastani työskennellä kalenterin äärellä lähti oikeastaan viime kesästä ja elämäni toisesta Camp Reset -leiristä, johon osallistuin. Viime kesän Camp Reset oli aluksi haastava. En saanut ollenkaan kiinni siitä, mitä ohjeissa haettiin Handbook -kirjasen teolla. Jätin siis silloin ajatuksen hautomaan, koska en kesän leirien ohella jaksanut ja ehtinyt asiaan tarkemmin paneutua ja syventyä ja tein leiri