Siirry pääsisältöön

The Camp Reset - Toinen viikko

Camp Resertin toinen viikko on hyvää vauhtia menossa. Itse olen tosin jälkijunassa, sillä vasta tiistaina sain tulostettua kaiken materiaalin ja eilen ylipäätään aloitettua toisen viikkon läpi katsomisen. 

Tämän viikon aiheena on terveys ja haasteita on tuttuun tapaan jälleen kaksi. Itselleni aihe on omalla tavalla vieraampi tai ehkä oma näkemys terveellisyydestä on sitten outo. Palaan tähän vielä kohta tatkemmin, mutta nyt on aika kertoa teille taas lyhyesti viikkohaasteiden sisällöstä. 
Tämän viikon ensimmäinen haaste koskee terveellisiä reseptejä. Viikon materiaalissa saimme muutaman valmiin reseptin, joita voimme kokeilla ja lisäksi saimme bonushaasteen muodossa tyhjiä reseptikortteja, joihin voi kirjoitella omat terveellisiä suosikkireseptejä ylös. Ajatuksena on se, että jokainen tekisi tervellisiä ruokia ja välipaloja ja jakaisi niistä kuvan facebookin emoryhmään. Niin välipalojen tulisi ennen kaikkea olla sokerittomia. 
Viikon toinen haaste puolestaan kannustaa lukemaan terveyteen liittyvän kirjan campin loppuun mennessä.  Kai pääpointtina oli ruokaan tai laihdutukseen liittyvä kirja, mutta tässä kohtaa minun terveysnäkemykseni iske vastaan. Kuuluuhan terveyteen monta muutakin asiaa kuin vain ruoka. Niinpä kaivoin esille vanhemmiltani lahjaksi saamani Stumppaa tähän -kirjan. Jos yrittäisin lukea sen, kun se viimeksi jöi kesken. Tosin taidan ehkä varmuuden vuoksi käydä vielä kirjastossa hakemassa jotain kevyempää terveyteen liittyvää kirjallisuutta.
Mutta tähän terveyskäsitykseen, jota aloin miettimään lukiessani huolella ensimmäistä viikkohaastetta. Me teemme mieheni kanssa pääsääntöisesti ruuat alusta loppuun asti itse. Emme juurikaan käytä einesruokia. Meille päivän yhteinen hetki on se kun seisomme keittiössä ruokaa tehdessä ja käymme päivän tapahtumia läpi. Me syömme monipuolisesti ja emme oikeastaan syö makeaa. Tämän haasteen pitäisi siis käytännön tasolla olla helppo, mutta mutta.. 

Mitä terveellinen elämäntapa oikeasti on? Onko se vaan tervellisiä välipaloja ja ruokaa ja laihduttamista? Tätä jäin miettimään viikon toisen haasteen kohdalla, kun kirjaa valitsin. Eikö tervellisen elämäntavan pitäisi olla läpi leikkaus kaikista osa-alueista? Vaikka söisit kuina terveellisesti tahansa, mutta et muuten pitäisi huolta kropasta, ei voida puhua terveellisestä elämäntavasta. Lisäksi ajattelen ihmistä kokonaisuutena. Joo, terveellinen ruoka ja liikunta on tärkeitä, mutta ihan yhtä tärkeää on myös pitää huolta mielestä. Nii-iin, onhan meillä käsite mielenterveys. 

Kommentit

  1. Itsekin yritän parantaa elämäntapoja ruoan osalta, jolla olen jo pudottanut tämän kesän aikana yli 5 kiloa! Mutta urheilua en ole aloittanut ja tiedän, että tulen vain olemaan se laihaläski, koska en ole kiinteytynyt. Pitäisi myös aloittaa se urheilu, jotta saisi kehoon kiinteyttä ja voisi alkaa kutsumaan itseään elämäntapa-muuttujaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään voi sanoa urheilevani. Kävelemässä käyn päivittäin jo pelkästään koiran kanssa. Ja toisaalta muutosta kun lähtee tekemään, suosin itse ainakin pieniä muutoksia kerralla. Salille en lähtisi mistään hinnasta, joten älä suotta stressaa. :) Toisaalta, eikö hyötyliikuntakin ole liikuntaa? Kun vaihtaa hissin portaisiin, on siinäkin liikuntaa :) Tsemppiä elämäntapa muutoksen kanssa :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kollaasinauhat

Planner of Finland -ryhmä järjesti jokin aika sitten kollaasinauha vaihdon. Hetkeen en mukana ole vaihdoissa ollut, tosin tähän ehkä syynä enemmän se, että jo useampi vuosi sitten siirryin askartelu- ja kalenteriryhmissä pyörimään kansainvälissä porukoissa. Epäröin vaihtoon osallistumista, mutta sain mieleni kuitenkin rohkaistua.  Meidän vaihtoporukka muodostui minusta ja kahdesta muusta henkilöstä. En tuntenut ollenkaan sitä henkilöä, jolle minun oli tarkoitus kollaasinauha tehdä ja koin sen hyvin haasteellisena. Kun toisen mieltymykset tai tapa koristella on ihan mysteeri, joutui enemmän miettimään, että millaisen itse haluaisi saada.  Toisena haasteena koin sen, että käytän itse todella paljon itse tulostettuja juttuja koristelussa. Joko sellaisia, joihin minulla on lisenssi oikeudet tai sitten muualta bongattuja, ilmaisia kuvituksia. Omassa päässä kollaasinauhoja tehdessä siis lähinnä vain pyöri, että onko ok käyttää itse tulostettua tai tehtyä materiaalia vai pitäisikö penkoa kaap

Memorydex kortit

Viime vuosien aikana olen tehnyt valtavat määrät pieniä kortteja, joita olen etenkin kesän leirien yhteydessä lähettänyt ympäri maailmaa kesän leirikavereille. Joitakin kortteja olen tehnyt itsellenikin, mutta olen huomannut korttien vaan katoavan jonnekin ajan kanssa, koska minulla ei ole ollut niille mitään kiinteää säilytyspaikkaa. Olen yrittänyt etsiä tähän säilytysongelmaan ratkaisua.  Instagramissa ja pinterestissä minua vastaan on tullut toinen toistaan upeampia kortteja, joiden alareunassa on pienet reiät. Asiaa tutkittuani huomasin kyseessä olevan memorydexkortit ja että niille saisi ostettua vielä kaiken lisäksi sellaisen näppärän säilytysratkaisun. Siitä se ajatus sitten lähti, tosin jonkin aikaa asiaa rauhassa kypsyttelin ennen kuin päätin itse kokeilla.  Bible Journal Love sivuston kautta oli minulle tullut vastaan freebienä memorydex korttien pohjia, joten päätin sitä kautta tulostaa itselleni sapluuna korttimalliksi. Ajattelin, että kokeilen ensin tekemistä ja sitä, ett

Kalenterin äärellä

Päivittäin tartun kalenteriin ja hivelen sitä. Katselen ja kääntelen sivuja, tarkistan päivän ja viikon tapahtumia. Mutta en ole ehtinyt kalenteria koristelemaan ja kuinka olenkaan ollut kiitollinen pohjista, joita olen tehnyt etukäteen.  Eilen istuttiin leidien kanssa meillä. Oli aikaa pysähtyä ja kaivaa esille koristelutarvikkeet. Katselin tyhjiä sivuja ja annoin luovuudeen päästä irti. Kuinka rentouttavaa.  Parasta näissä tapaamisissa on se, että sitä pääsee kokeilemaan myös toisten aarteita. Ja parasta on se, että silloin viikkoaukeamasta tulee varmasti sellainen, että sen muistaa milloin on koristeltu.  Kalenterini kertoo paljon minusta. Ei vain kalenterin merkinnät vaan myös koristelu tapa. Viikon koristelu heijastelee korostelupäivän fiiliksiä. Niin ihan pienellä kirjoitin päivämäärän aukeman kulmaan. Haluan muistaa sen tunnelman, joka leidien kanssa oli.